Musiikkilataamo

Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat avanneet online-musiikkikaupan verkkopalveluidensa yhteyteen. Valitettavasti jälleen tiedostomuotona on valtaosin wma ja vahvasti DRM-tekniikalla suojattu formaatti.

Verkkokauppa:
Kauppa tukee selaimista Internet Exploreria, Mozillaa ja Firefoxia. Tosin kahteen jälkimmäiseen pitää asentaa jokin epäilyttävän kolmannen osapuolen plugin. Olisi myös hyvä, jos ohjeissa sanottaisiin mitä “AllAccess” oikeasti tekee. Satuin jo päivittämään Firefoxini uudempaan versioon, johon pluginia ei ole vielä päivitetty ja plugin ei siten asennu.

Tuotteet:
Soittaminen tietokoneella/polttaminen on mahdollista vain Microsoftin MediaPlayerillä.

Musiikin tallennuskertoja on tietenkin rajattu. Ohjeissa sanotaan “jopa 6 laillista kopiota”, mutta todellisuudessa kyse on “enintään kolmelle cd-levylle ja enintään kolmelle kannettavalle laitteelle”. Ongelma ei ole se, että haluaisin tehdä yli kolme kopiota ostoksestani vaan se, että kopiontikerrat epäonnistuvat tai kopioita joudutaan uusimaan tai lisenssien käyttö estyy jonkun virheen, yhteyskatkon tai laitteen hajoamisen vuoksi. Yksikertaisesti näihin käytettyihin tekniikoihin ei voi luottaa.

Älytön asennusrumba olisi edessä myös, jos musiikkia halutaan siirtää mp3-soittimeen.

Musiikkilataamo tarjoaa myös mp3-tiedostoja joiden kanssa pitäisi välttyä turhalta kikkailua, mutta valitettavasti valikoimasta ei saa kunnon kuvaa. Mp3-tiedostoja pystyy hakemaan vähintään kaksimerkkisillä hakusanoilla, mutta en löytänyt haulla yhtään hittikappaletta tai uutuutta. Mitään valmista “näytä vain mp3-tiedostot” navigaatiota ei tarjota.

Käyttöehdot:
Musiikkilataamon käyttöehtoihin ei ole linkkiä muualta kuin tilaussivun kautta. Valitse joku tuote, mene kassalle – tosin tälle sivulle pääsemiseen tarvitaan ym. mainitut seikat täyttävä selain.

2. Palvelun käyttö ja tekijänoikeudet

Palvelua saa käyttää vain lakien, sovellettavien viranomaissäännösten ja hyvän tavan mukaisiin tarkoituksiin. Palvelun sisältämän Aineiston omistus- sekä tekijän- ja muut immateriaalioikeudet kuuluvat Helsingin Sanomille tai Helsingin Sanomien päämiehille tai alihankkijoille, kuten levy-yhtiöille.

Käyttäjällä on oikeus käyttää Aineistoa vain näiden käyttöehtojen mukaisesti omaan, henkilökohtaiseen käyttöönsä.

2.1. Käyttöoikeus ja rajoitukset

Aineistoon sisältyvät äänitallenteet ja muu Palvelussa saatavilla oleva digitaalinen aineisto on koodattu DRM-tekniikalla (”Tekniikka”) (DRM – Digital Rights Management – digitaalinen tekijänoikeuksien hallinta). Maksamalla Palvelussa kulloinkin voimassa olevan kyseistä Aineistoa koskevan maksun Käyttäjä saa oikeuden:

• Polttaa kyseinen Aineisto enintään kolmelle (3) cd-levylle.
• Siirtää kyseessä oleva Aineisto enintään kolmelle (3) kannettavalle laitteelle

Käyttäjällä on lisäksi oikeus tehdä varmuuskopiota ostamastaan Aineistosta edellä mainituin rajoituksin.

Aineiston käyttö muutoin kuin yllämainitulla tavalla on tekijänoikeuden rikkomus. Käyttäjä on vahingonkorvausvelvollinen Helsingin Sanomille, sen yhteistyökumppaneille ja Aineiston tekijänoikeudenhaltijoille Aineiston käyttöehtojen vastaisesta käytöstä.

Väite on mielestäni virheellinen. Myyjän keksimien käyttöoikeusehtojen rikkominen ei automaattisesti tarkoita tarkoita tekijänoikeuslain rikkomista. Tai ainakaan toistaiseksi…

Käyttöehdoissa luvataan myös:

Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin henkilötietolain sallimalla tavalla.

Ostettaessa sähköpostiosoitteen antaminen on pakollista eikä suoramarkkinointia pysty oston yhteydessä kieltämään.

Terveiset:
Kuluttajille yritetään edelleen myydä rajoitettua, heikkolaatuisempaa tuotetta, kuin mitä laiton ja ilmainen tuote olisi. Vetoaminen kuluttajan rehellisyyteen verrattuna laittomaan nettilataamiseen ei toimi, jos vetoaja on ahne, tyhmä ja kiero. Vastustan kaikkia ostoksen yksityiskäyttöön kohdistuvia rajoitteita eli samat terveiset kuin toistaiseksi muillekin suomalaisille musiikkinettikaupoille: kuole pois…

Surffatessani tekijänoikeuteen liittyviä sivuja – törmäsin muutamaan minulle ennestään tuntemattoman pelkästään mp3-tiedostoihin perustuvan verkkokaupaan. Eipä niistäkään löydy muita kuin tuntomattomia esiintyjiä, mutta erikoismaininnan ansaitsee kuitenkin Bleep, jonka esikuuntelusysteemi on äärimmäisen nerokas.

Päivitys 2005-09-17 18:12

Musiikkilataamo opettaa itse kuinka heidän tuotteidensa nerokas suojaus murretaan. Todella hämmentävää… Eikö tämä tarkoita, että heidän pitäisi myös itse ymmärtää kuinka tyhmää on käyttää kopiosuojattuja tiedostoja.

All of MP3:sta tuntuu löytyvät paljon uuttakin musiikkia sekä hinnat ovat erittäin edulliset. Lisäksi joku oli löytänyt Musiikkilataamosta Poets of Fall:n uusimman albumin mp3:na. Whee…

Leave a Reply

Your email address will not be published.