Yhteenveto

Koko matka meni jälleen tosi hyvin. Ensimmäistä kertaa todella hukkasin jotain eli sen Sepangista ostetun päivävarjon jätin hotellin aulaan hypätessäni lentokentän bussiin. Tosin olisin sen kuitenkin jättänyt Buri Ramiin sekä siitä olisi voinut olla muutenkin ongelmia AirAsian (halpalentoyhtiö) lennolla. Tai sitten ei. Lisäksi jätin kai Buri Ramiin pienen linkkuveitsen.. Muuten kaikki ok. Pattayan vesisota vähän [...]

Kahdeskymmenesensimmäinen päivä

Aamulla hintaan kuulunut aamiainen ei oikein tippunut ja tuntsin ainakin näyttäväni todella sairaalta – no kaikki tietenkin luuli sitä krapulaksi, mutta en ajatellut korjata sitä. Kukaan ei pidä sairaista ihmisistä. Se on tavallaan vähän hauskaa The Beach elokuvassa, kun yksi saaren asukeista sairastuu niin kenelläkään ei ole enää kivaa ja hänet hylätään johonkin kauas kuolemaan [...]

Kahdeskymmenes päivä

Aamulla virkeänä ylös ja minä ja pari kaveria lastattiin minulla aikaisemminkin kuskina olleen kaverin autoon. Usean päivän ajan jatkunut naurunremakka ja vitsinheitto vaihtui pian hiljaiseen torkahteluun. Kaverit jätettiin Suvarnabhumille ja itse jatkoin Bangkokiin hotellille. Mulla on matkassa ollut aina pari hotellin numeroa eri kaupungeista ja usein huone tulee varattua vasta matkalla. Matkustaminen on ollut kovasti [...]

Yhdeksästoista päivä

Aamulla pyykit mukaan ja suuntasin puolilta päivin kavereiden bungaloweille. Sieltä sitten väsyneen näköinen kulkue hoippui rantaravintolaan pikavenettä odottelemaan. Tilasin viskin niin sain viskikolan. Uudella viskitilauksella sain sellaisen desin jotain myrkkyä. No ainakin parempaa kuin kolan kanssa. Rannalta vielä viimeiset valokuvat ja veneeseen nousu. Koh Samet oli ihan hauska paikka sinänsä. Aluksi oli tylsää, mutta sitten [...]

Kahdeksastoista päivä

Aamulla ylös ja pyykit pesuun. Iltapäivällä keksin lähteä pikavenekierrokselle 350THB ja 14-17. Ei mitenkään hienot maisemat veden alla. Vähän kaloja ja niitäkään en kolmea lajia enempää erottanut. Ei ollut väriloistoa eikä näkyvyyttäkään muutamaa metriä pidempään. Eli täysin erillaista kuin Phiphillä. Tosin tämä oli ensimmäinen kerta kun osasin käyttää snorkkelia, mutta tässä olikin vedenpoistoaukko suukappaleen vieressä. [...]

Seitsemästoista päivä

Aamulla totesin että huoneen jääkaappi on täysin tyhjä, joka ei auttanut kankkuseen yhtään. Puolen päivän aikaan kävin ilmoittamassa että yövyn vielä toisen yön. Kahdelta uskaltauduin rannalle istuskelemaan ja kastelin jalat vedessä. En ole uinut tällä reissulla vielä kertaakaan. Ei vaan ole jaksanut vaikka ihan mukavaa se olisikin. Otin jalkahoidon – tuntuu kuin jalat olisivat pienentyneet [...]

Kuudestoista päivä

Kello 11 aikoihin menin hotellin alakerran matkatoimistosta kyselemään pääseekö vielä Koh Sametille. Kyllä, lähtö oli 11.30. Nopea chekcout ja vielä nopeampi aamiainen ja minibussilla matkaan. Mukaan matkalla juttuseurana oli kaveri joka esittäytyi LonelyPlanetin toimittajaksi ja teki ahkerasti muistiinpanoja. Yhdensuuntaisen matkan hinta oli 350THB.Pakettiautolla mentiin johonkin kaupunkiin, jossa kaikki viitottiin ulos autosta. Sitten piti maksaa ulkomaalaisten [...]

keep looking »