Juoksuharrastus

Olin kesäkuun lopussa Turussa katsomassa Paavo Nurmi Maratonia ja siitä sain pienen sytykkeen, että voisi olla joskus hauska itsekin osallistua maratonille. Löysin netistä “personoidun” harjoitteluohjelman MyAsics ja aloin sen perusteella harjoitella muutaman kerran viikossa. Muutin kuitenkin myöhemmin esimmäiseksi tavoitteekseni puolimaratonille osallistumisen ja lopulta luovuin MyAsics-ohjelmasta ja siirryin harjoittelemaan Sepon kotisivujen (juoksuporttaali) mukaisen Puolimaraton läpi -ohjeen mukaisesti. Tarkoitus oli myös osallistua Turun Ruissalojuoksuun, mutta työmatkan vuoksi jouduin muuttamaan suunnitelman seuraavalle viikonlopulle Espoon Rantamaratoniin (tosin siis kohdallani puolimaratoniin). Tavoiteaikani on 2h 15min. Se on mielestäni todella hidas, mutta en oikein pysty vajaan kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen parempaan pystyvänikään.

Puolimaraton juoksupäiväkirjani löytyy Googlen taulukkona.

Seuraava tavoite lienee osallistuminen Tukholman Maratonille toukokuussa ja joku päivä olisi mukavaa osallistua myös Bangkokin ja Pattayan maratoneille. Muuten esim. Bangkokin maratonissa lähtö on aamulla kello 03:00!

Leave a Reply

Your email address will not be published.