Ajatuksia Bangkokin mielenosoituksista

Eli siis saman päivänä, kun ostin matkaliput niin hallituksen vastaiset mielenosoittajat valtasivat Bangkokin lentokentät. Itseäni ei tilanne vielä huolestuta, koska lentoni on vasta neljän kuukauden kuluttua. Tilanne varmasti muuttuu ennen sitä. Toivottavasti myös rauhoittuu. Seuraavaksi etapiksi on uumoiltu kuninkaan syntymäpäivää 5.12.2008 jolloin jotkut tahot ovat lupailleen protestin päättyneen. Sitä on vaikea sitten sanoa kuinka paljon [...]

Kaakkois-Aasia 2009 (Thaimaa, Malesia, Kambodža) – Lentoliput ostettu

Ostin eilen lentoliput koko perheelle 2009 aprillipäiväksi. Sunnuntaina päätettiin, että keväällä olisi hyvä lähteä. Selailin vähän hintoja ja löytyi sopivat lennot 709EUR hintaa (aikuinen, HEL-BKK). Päätettiin rouvan kanssa, että näillä mennään. Maanantaina molemmat varmisti, että lomien pitäminen onnistuu. Ehkä siinä hieman vielä mietin perheen taloutta lentohintojen laskeuduttua kotiin uutena vuotena erääntyvän Visa-laskun muodossa. Kun sitten [...]