Viimeinen päivä Bangkokissa – 22.4.2009
Loman viimeinen päivä ja Bangkokissa.
Aamulla oli taas vähän väsynyt olo, kun heräiltiin kello 0850. Aamu oli jo pitkällä ja nopeaa siirtymistä aamupalalle ei kukaan halunnut tehdä. Pian huomasimme, että aamupala olikin jopa 1030 asti ja hyvä niin.
![]()
Hitaasti siinä sitten heräiltiin ja käytiin syömässä vähän ja mentiin ilmajunalla jälleen keskustaan Siam Paragoniin.
Rouva jatkoi Pratunamin markkinoille vaateostoksille ja me menille Fredin kanssa kauppakeskuksen pohjakerroksessa olevaan Underwater Worldiin. Otin meille koko paketin, joka sisälsi akvaariokierroksen, ajelun lasipohjaveneellä, 3D-teatterin ja tuliaiskassin. Tosin näistä akvaariokierroksen lisäkkeistä vain teatteri oli vaivan arvoinen. Fredi pääsi thain hinnalla, mutta itse jouduin maksamaan länsimaalaisen hinnan.
Akvaariot oli pääosin pimeän käytävän reunoilla, mutta oli myös suuria altaita ja yksi syvä suuri akvaario (ehkä noin koripallokentän kokoinen allas), jonka pohjalla kulki lasinen kaarikäytävä. Suuressa altaassa oli tietysti kaikenlaisia kaloja ja otuksia, mutta vakuuttavimpia olivat tietysti haita ja suuret rauskut. Tarkoista lajeista en osaa sanoa, koska en osaa kovin hyvin thaita, latinaa tai englantia näiden eläinten nimien kohdalta. Tai vaikka olisi ollut suomeksikin niin eipä se olisi paljoa auttanut. Joku hai ja joku rausku. Kala kuin kala. Paitsi jättiläislangustit – ne oli isoja ja rumia.
Lasipohjaveneajelu oli aika pettymys. Ei sieltä mitään oikein nähnyt ja varsinkin ko. altaan pohjassa kulki tuo lasinen käytävä, jossa jo aikaisemmin tuli vierailtua.
Elokuvateatterissa käytettiin laseja, joissa oli eri linsseissä erilainen polarisaatio ja valkokankaalla oleva sotku muuttui aidosti kolmiulotteiseksi. Itseasiassa teatterin nimi taisi olla 4D jne. ja se ylimääräinen D ilmeisesti johtui siitä, että elokuvaa vauhditti hetkellisesti eteen ja taakse kallistuvat tuolit sekä ilmapumput jotka puhalsivat kylmää ilmaa milloin kasvoille milloin niskaan. Elokuvan aihe oli avaruusrakettilento, jossa oli kolme astronauttikärpästä mukana. Kuitenkin nuo lisä-D-efektit pelottivat Frediä ja jouduimme jättämään näytöksen kesken. Ei se mitään. Olihan meillä molemmilla kova nälkäkin, joka saatiin tukahdutettua McDonaldsissa.
![]()
![]()
![]()
Sen jälkeen odoteltiin rouvaa ja katseltiin lapsille tarkoitettua merenneitoshowta ja lähdettiin vähän hotellille lepäilemään.
![]()
![]()
![]()
Ilta kuuden jälkeen lähdettiin syömään MBK:iin sushia johonkin tuttuun ravintolaan. Suomessa sushi on niin kallista ja/tai huonoa, että pakko syödä täällä. Takaisin tullessa ilmajunalla odoteltiin vaihtoasemassa meidän hotellille menevää junaa, mutta pari kertaa tuli kuulutus, että junassa on jotain teknisiä ongelmia.. Totesin, että koska ko. suuntaan menee vain yksi raide niin yksi rikkinäinen juna tarkoittaa, että mikään muukaan juna ei kulje. No, otettiin siitä vauhdikas ja vaarallinen tuktuk hotellille.
Nopea pakkaaminen, check-out ja taksi lentokentälle. Lentokentän tiellä ihan vähän ennen kenttää oli valokylttejä autojen “turvatarkastuksesta” jne. joka siis tarkoitti, että viiden hyvin kulkevan kaistan autojen piti kulkea yhden kaista levyisen käytävän läpi. Siinä oli ympärillä poliiseja ja sotilasryhmä. Kai ne haluavat estää uuden mahdollisen lentokentän valtauksen. Mahdollisesti sama hidaste oli myös mennessäni kiirellä Kuala Lumpurin suuntaan, mutta silloin oli kai enemmän auki olevia kaistoja..
![]()
Lentokentällä tietysti jännitettiin, että miten menee laukkujen painojen ja jatkolentojen kanssa. No kilot oli yhteensä kolmelta jotain 51kg ja vain pojan jatkolento puuttui heidän järjestelmästään. No, se saatiin nopeasti vartissa korjattua. Ei muuta kuin lentokoneeseen ja kohti Suomea. Laitoin maukkaan kana-aterian ja kahden Koffin jälkeen tulpat korviin ja valosuojan silmille.

