Koh Sametille – 16.4.2009
Aamulla suuntasimme vaimon, perheen ja puolen suvun (yht. 13+vuokrakuljettaja) kanssa Koh Sametille, joka on pieni (7km x 4km) saari parin tunnin ajomatkan päässä Pattayalta. Saarella on kaunis valkoinen hiekkaranta ja mukava yöelämä (ainakin näin songkraanin aikaan). Ban Phe:ssä oli kovasti ruuhkaa songkraanin vuoksi. Olisin kerrankin halunnut ottaa suoraan pikaveneen, kun matkassa oli näinkin paljon ihmisiä, [...]
Edelleen songkraania Pattayalla – 15.4.2009
Aamulla ehdin hotellin aamiaiselle ja samalla tutustuin yhteen keski-ikäiseen suomalaismieheen. Juteltiin siinä aika pitkään. Hän oli jo kyllästynyt songkraanin viettoon ja suunnitteli matkaa Koh Sametille, kuten minäkin. Valitettavasti vaan en tiennyt kuinka monta sukulaista oli meidän matkassamme mukana, joten en voinut tarjota hänelle autokyytiä. Sen jälkeen check out hotellista ja siirsin tavarat vaimon siskon asunnolle, [...]
Songkraania Pattayalla – 14.4.2009
McAamiainen – tuli sitten sellainenkin kokeiltua. Kuumuudessa ei ruokahalua yleensä ole, kuten ei nytkään. Aikaisemmin en ole umpitakseja Pattayalla nähnytkään. Mopotaksilla on hauska mainoskikka. Tai ainakin toistaiseksi hauska. Lähdin yhdelle baariin mutta koko päivä meni kaljoitteluksi. Itse ei tarvinnut ostaa, kun joku aina oli tarjoamassa kierrosta. Katselin siinä sitten vähän sivummalla muiden vesisotaa. Välillä ohi [...]
Pattayalle – 13.4.2009
Sain sitten aika tarpeekseni tällä kertaa maaseudusta. Aika tylsää, kuumaa ja vesisotaa ettei oikein pääse mihinkään. Olin myös hieman palanut ja maaseudun kuumuus oli välillä aika epämiellyttävää. Kaikki jengi kovasti kännissä ja kantoi minullekin juotavaa vaikka en olisi välttämättä halunnut. Kokeilin pari kertaa lenkkeilläkin, mutta se vaan ei tässä kuumuudessa onnistunut. Olisi pitänyt juoda niin [...]
Songkraania Buriramissa – 12.4.2009
Tämä oli sitten meidän osalta ensimmäinen vesisotapäivä. Raijattiin traktorin lavallinen äänentoistolaitteita tien viereen. Fredi ei tykännyt, että joku ampui hänen päälleen vettä ja sotkivat puuterilla. Siinä sitten koko päivä tanssittiin, kasteltiin kaikki ohikulkijat, valettiin naamat kalkkiin tai jaettiin Marianneja. Ihan ok, mutta oli kova auringonpaiste. Vaikka yritin pysytellä varjossa niin silti otin taas vähän damagea. [...]
Buriram – 11.4.2009
Aamupäivällä lähdimme käymään normaalisti Nousiaisissa asuvan perheen louna, joka nyt samalla oli lomailemassa täällä Buriramissa. Vaimo otti mukaan siskon ajokortin ja lähdettiin pickupilla matkaan. Käytiin Buriramin kaupungin Longthong-hotellissa syömässä aamiainen (keskipäivällä) ja jatkettiin eteenpäin. Matkalla ei mitään ihmeellistä. Perillä tutustuttiin mm. isojen vesiruukkujen valmistukseen ja oluseen jäillä. Kaverilla oli lie yhtä tylsää täällä maalla kuin [...]
Buriram – 10.4.2009
Ensimmäinen päivä Buriramissa. Käytiin pick-upilla Buriramin keskustassa BigC:ssä KFC:ssä. Isännän kuorma-auto. Käytiin päivällä pick-upilla Buriramin keskustassa BigC:ssä KFC:ssä. Kaduilla oli jo osittain vesisotaa jo käynnissä. Tässä olisi kastunut, jos ei ole autossa sisällä. Loppupäivä meni nukkuessa. Illalla taas ruokailua ja isännät teurastivat ja laittoivat kolmisen kanaa. Ei siis mitenkään erityinen päivä eikä siten oikeastaan mitään [...]
« go back — keep looking »