Päivä Bangkokissa

Kirjoitettu Joulukuu 21, 2010
Alue: Thaimaa2010 | Kommentoi

21.12.2010 Yöllä piti taas nukkua ilmastoidussa huoneessa. Laitoin sentään pitkähihaisen paidan päälle. Aamu viideltä heräsin yskimään, mutta kurkkupastillilla sai yskän poikki. Aamulla tietysti mukava maku suussa.

Ohhoh, Fredin yläselästä noin lapaluiden välistä lähtee nahkaa kuten se olisi palanut. Luultiin ettei hänen nahka pala ollenkaan – vaikka palaahan tumman peltotyöläisenkin nahka toisinaan :) Siitä on aika monta päivää kun F viimeksi oli auringossa ilman paitaa Koh Changilla… Silloin kylläkin koko päivän.

Tuossa yksi ilta kävin eräällä kujalla uteliaisuuttani ihmettelemässä. No sieltä ei löytynyt mitään niin lähdin oikaisemaan siitä kotia kohti toisen vähän pimeämmän kujan kautta. Eihän tässä mitään vaaraa voi olla? Ei kai. Siitä vaan läpi. No perkele, yhtäkkiä “kulkukoirat” (3-4 kpl) kävivät piirittämään, murisemaan, haukkumaan ja yrittivät näykkiä. Itse pidin puoliani samaan tapaan murisemalla, osoittamatta pelkoa ja poistuin hitaasti poispäin. Läheisestä talosta joku tuli ulos asti torumaan koiria. Että sellaista… Oliskohan se ollut viime vuonna kun ko. korttelin valoisalla puolella koira nosti päänsä talon lattialta ja juoksi minun polveen kiinni asti. Ei kuitenkaan edes naarmua housunpuntin läpi. Voisi olla tapahtumarikasta viettää bile-iltaa Pattayalla vesikauhuisena… ;)

Ollaan nyt oltu samassa paikassa aika kauan ja jotain liikehdintään alkaa jo olla ilmassa. Bangkokiin tai jollekin saarelle. Matkaa on vielä kuukausi jäljellä. Phuketissa ja Balilla on ollut kuulemma paljon sateita. Jos Phuketiin menisi muutaman viikon päästä.

Noh, seuraavassa hetkessä ollaankin Bangkokin bussissa. Lotta jäi Pattayalle siskon hoitoon, mutta Fredi tuli mukaan ja tietysti Mali. En oikein tiedä mitä Bangkokissa, mutta ilmeisesti ostoksia. Fredin kanssa voidaan käydä jossain huvittelupaikoissa. Rasittavaa kun jotkut bussimatkustajat eivät laita matkalaukkujaan bussin alaosaan – oisko se sitten ruuma kuten laivassa ja lentokoneessa. En tiedä kuinka usein matkalaukkuja varastetaan, mutta meiltä ainakaan ei ole koskaan lähtenyt. Kun laukku nostetaan ruumaan, niin se merkitään lapulla ja itse saa toisen kappaleen. Yleensä tätä kysytään laukkua otettaessa, mutta ei ehkä farangilta. Jokatapauksessa, jos yksi laukku varastettaisiin per bussimatka – niin minun kannalta olisi todennäköisyyksien mukaan parasta, että ruumassa olisi mahdollisimman paljon laukkuja. Itse siis laitan laukun aina ruumaan (ja arvotavarat taskuun tai olkalaukkuun :)

Bussi maksoi THB ja pääteasema on Ekkamai.

Lämmin muttei kuuma bussi.

Bangkokissa kierreltiin nopeasti keskustan kalliissaa ostoskeskustassa ja sen jälkeen siirryttiin MBK:hon jota kuvaa sana basaari kaikkein parhaiten. Ilmastoitu pääosin pikkuputiikeista koostuva ostoskeskus. Ostin itselleni seitsemän mustaa ja valkoista paitaa. Versace, Diesel, Everlast… Samasta paikasta ostin vastaavia vaatteita viimekin vuonna eli samalla tyylillä mennään seuraavakin vuosi.

Illalla lähdin moikkaamaan kaveria Sports Academy nimiseen suomalaisvetoiseen biljardibaariin. Söin aika hyvän chili con carnen ja kaverikin ilmestyi paikalle. Ei ihmeempiä – biljardia, olutta ja paikalle valui suomalaisia yksitellen sisään… Yksi reppumatkaaja (habitus kuin Madventuresin Rikulla, “hyvä olla paljon taskuja” :), paikan omistaja, pari opiskelijaa… Olihan baarissa tietysti muitakin asiakkaita, mutta suomalaiset ryhmääntyvät tälläisessä paikassa helposti. Olut tietysti auttaa asiaa… Tavallaan hassua, että ulkomaillakin suomalaiset hakeutuvat monesti toistensa seuraan. Tai toistaalta itsestään selvää. Samanhenkisiä ihmisiä samantapaisista lähtökohdista, vaikka tietenkin jokaisella on oma juttunsa…

Kävin loppuillasta Soi Cowboy baarialueella. Ei ole Long Gunin voittanutta…

Kommentit

Kommentoi