Heittäkää kommentteja ja kyselkää jos jäi jotain mietityttämään. En ole oikolukenut matkapäiväkirjaa (edes Wordillä). En vaan jaksa eikä ole aikaa. Ilmoitukset kirjoitusvirheistä rohkeasti vaan kommenteihin tai sähköpostiin, kiitos.

Aamulla heitettiin siskojen lapsia ja muitakin pick-up:lla Buri Ramin kaupungin kouluille.

Jees, se oli sitten viimeinen aamu Thaimaassa. Yöllä sateli sitten myöhemmin ihan kunnolla, mutta aamu oli jälleen kirkas. Hitto että sateen aikana ilma oli raikasta ja mukavan tuntuista. Helpottava. Sammakkojahtiin ei kukaan kuitenkaan noussut. Liekö liikaa juhlittu, kun vatsa oli vähän sekaisin ja lämpö on 37.1′C, mutta siitä en osaa sanoa onko se mitenkään epänormaalia. Ei kuitenkaan mitään ongelmia tunnu olevan. Päätin kuitenkin ottaa kuumelääkkeet ihan varmuuden vuoksi ennen lentokenttää, jos ne vaikka keksisi kuumetta mitata. En usko, mutta en aio riskeerata jäädä tänne karanteeniin :o) Telkkarista olin nähnyt kuinka lentokentällä ihmisjoukkoja kuvataan lämpökameralla ja lämpimät (kuumeiset) potilaat erotellaan omiin jonoihinsa.

On ollut hieno reissu ja ei ole ollut juuri mitään ongelmia perinteinen selän polttaminen poislukien. Kyllä varmasti tekee mieli tulla takaisin vaikka jo ensi vuonna, mutta jos ei pääse niin ei pääse. Tämä paikka säilyy täällä vaikka kohisten kehittyykin. Kieltä vaan pitäisi osata paremmin.

Päivänmittaan kuume nousi hieman ja yritin kompensoida sitä paracetamolilla (niinku Panadol), mutta lääke auttoi vain ihan hetkeksi. Tai esti kuumetta nousemasta enempää. Vatsa oli löysällä, mutta kuitenkaan mitään sellaisia pikalähtöjä.

Lentosuunnitelma:
Klo 18:10 lento Buri Ram – Bangkok (Andaman Air)
Klo 00:10 Huomisen puolella lento Bangkok – Kööpenhamina (SAS)
Klo 09:55 Turkuun (Air Botnia).

Iltapäivällä haikeasti hyvästeltiin perhe ja otettiin muutamia ryhmäkuvia Buri Ramin kentällä. Minun mielenkiintoni oli kuitenkin lähinnä oman huonon olo hallitsemisessa.

Bangkokin lentokentällä palelin vielä enemmän ja yritettin etsiä jostain kaupasta mitä tahansa pitkähihaista paitaa tai jotain, mutta siellä myytiin vain t-paitoja tai lyhyt hihaisia paitapuseroita. Aika ihme. Olin vielä onnistunut jättämään oman nahkatakkini Buri Ramiin huoneen kaappiin, joten jouduin turvautumaan Malin villapaitaan ja farkkutakkiin. Molemmat ovat minulle tietenkin pieniä ja tunsin näyttäväni niin säälittävältä ja gay:ltä, mutta palelu ja muu huono olo vei tyylistä voiton kiskoessani lääkkeitä kaksin käsin, jotta kuume laskisi…

Pitkän odottelun jälkeen päästiin odottelemaan lentokoneeseen ja lentokonekin teki jotain odotteluita lentokentällä. Näihin aikoihin lämpö alkoi asettumaan ja muutenkin olo helpottamaan, mutta tietenkin olin pirun väsynyt. Kyyninen vitsini kertoo kuitenkin enemmän: “Istutaan lentokoneen viimeisessä rivissä eli jos lentokone crashaa niin kuollaan viimeisenä. Voi hitto sit taas joutuu venttaa.”

Käytiin läheisellä “joella” kalassa. En oikein tiedä mistä siinä oli kysymys, mutta ilmeisesti nämä miehet olivat luvanneet “piruuttaan” mennä viedä minut kalaan ja minä olin tietenkin ottanut sen todesta ja sitten Mali oli pakottanut ne sitten kanssa lähtemään kalaan vaikka he tiesivät ettei sieltä kanavapahasesta mitään elävää löydy.. Noh, sielläpähän kahlavista ja saaliiksi saivat vaivasen katkaravun kokoisen läpikuultavan kalan. Siitäkin lähinnä ihmeteltiin, että miten noin pieni kala oli näin isosilmäiseen verkkoon takertunut..

Iltapäivä meni lähinnä lorviessa. Ilma oli toudella kuumaa eikä itse eikä kukaan muukaan jaksanut tehdä muuta kuin hikoilla. Kävin kylällä syömässä nuudeliaterian.

Kissaemokantoi iltapäivällä yhden poikasen huoneen katonrajassa olevaan koloon hypäten sängyltä alttarille ja siitä seinän päälle. Hieno suoritus sinänsä. Toinen kissanpoika lienee kadonnut.

Illalla kävin kävelemässä ympäriinsä. Koulun pihalla pyydystettiin lintuja verkon ja sinisen valon avulla. Tosin en tiedä kumpia sinisellä valolla houkuteltiin – hyönteisiä vai lintuja, mutta säkki oli kuitenkin täynnä lintuja.. Siis varmaankin ruuaksi, ellei nämä ole sitten tarkoitettu temppelillä myytäväksi.. Ostaja voi päästää sitten vapaaksi ja saada hyvää onnea tms…

Istuttiin ihan vaan iltaa ja nautittiin Changia. Pohdittiin että kuinka monta vuotta taas menee kun seuraavan kerran nähdään..

Lopultakin alkoi sataa. Elättelin vielä kovasti toiveita päästä sammakkojahtiin, mutta ketään ei näyttänyt olevan lähdössä. Eikä otsalamppujakaan oltu ladattu.

Aamulla lähdettiin jälleen Buri Ramiin. Nidnoi oli selvittyään kuskina. Minä menin ensin internet-kahvilaan, josta minun oli määrä ottaa polkupyörätaksi Buri Ramin supermarketille, johon muut menivät suoraan.

Siinä sitten kuitenkin onnistuin unohtamaan sen supermarketin nimen. Siinä sitten sain kahvilan kassan sanoman tutun kuuloisen paikan nimen “Vhiima”, Menin ulos kahvilasta ja tilasin kolmipyöräisen polkupyörätaksin (rikshan). Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt mihin halusin. “Mairuu, mairuu..” Vein hänet internet-kahvilaan, jossa tyttö neuvoi hänet oikeaan paikaan. Kuskin silmien seisomisesta johtuen epäilin, että tarkoittiko “mairuu” että en “näe mitään…” (Tarkoittaa oikeasti “en/ei tiedä”)
Noh, pehmeällä ja verkkaisella kyydillä kuski vei minut erään ostoskeskuksen eteen, jossa oli myös KFC ravintola. Kävelin nopeasti ostoskeskuksen läpi (se ei ollut niin kovin iso). Paikan nimi kyllä kuulosti siltä mitä Mali oli maininnut ja arvelin ymmärtääkseni väärin että emme olisikaan menossa supermarketille. Noh, vähän aikaa tilannetta pohtiessani päätin syödä ensin siinä KFC:ssä lempiateriani.

Kesken aterin viereisestä pöydästä siirtyi koulupukuinen pikkutyttö jututtamaan ja tutustumaan. Hän kertoi (tekosyynä) että hänen pitää opiskella englantia ja hänellä oli koulutehtävänä jutella englantia farangin kanssa. Oli miten oli niin siinä sitten kaikenlaista päristiin. Perussanasto – mikä on sinun nimi – mistä sinä olet kotoisin tms… Tyttö opiskeli Buri Ramin “teknisessäkoulussa” ja oli 17-vuotta vanha. Hän sopi tilanteeseen sinänsä kuin nyrkki silmään, koska edes heikosti englantia puhuvan henkilön etsiminen yleensäkin Buri Ramissa on varmasti vaikeaa. Hän osasi kertoa, että oikea paikka mihin olin menossa oli “thii viimak”. Eli olin siis selvästi väärässä paikassa. Ennen kuitenkin kun kerkesin lähteä matkaan Nidnoi ilmestyi hakemaan minua. Mali oli arvannut minun osuneen väärään paikkaan, kun minua ei kuulunut. Hyvä niin. Hyvästelin tytön ja lähdettiin siitä supermarketille ja sieltä jatkettiin kotiin koulun kautta, josta poimittiin lapset kyytiin..

Iltapäivällä ohjelmassa oli vapaata häröilyä ympäriinsä. Kirjoittelin tätä matkapäiväkirjaa. Jengi pelasi futista ym. Illan pimettyä Surasak tarjoili white whiskeytä ja siinä turistiin iltaa heinäkojussa pihalla. Siinä istuskellessa mm. Nidnoi, Surasak ja Keow pyysivät minua arvioimaan kuka heistä on lihavin. Thaimaalainen kulttuuri on kovin pintakoreuskeskeinen ja miehetkin vertailevat itseään toisiinsa. Hitto, minusta nuo kaikki ovat ihan normaalivartaloisia eikä milläänlailla lihavia. Toisekseen minua ei edes kiinnosta alkaa arvioimaan miehiä lihavuusjärjestykseen. Ei kiinnosta edes kiinnittää huomiota heidän vatsoihinsa. Tai vaikka minulla olisikin asiasta mielipide niin en mä sitä heille ainakaan kertoisi. Naispuolisten suhteen arvioimistoimenpiteen eivät välttämättä olisi niin vastenmielisiä, mutta vastaavassa tilanteessa en välttämättä pystyisi ilmoittamaan tuloksista päin naamaa.

Phi Men kertoi nähneensä kummituksia pari kuukautta sitten. Henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan nuo kummitukset katoavat itsestään ehkä 10 ehkä 50 vuoden sisällä. Kaupungeissa niitä ei ole nähty pitkiin aikoihin. Muuten en Thaimaan henkistä/uskonnollista kulttuuria arvostele. Se on rikasta ja auttaa ihmisiä eteenpäin ainakin henkisesti.

Niitä paria eilistä kissanpentua ei ole enää näkynyt. Aamulla meluava kissaperhe oli asetettu tien viereen, josta kissaemo oli kantanut ne johonkin uuteen piiloon tai koira tai kukko on riistänyt ne hengiltä.

Niin olen yrittänyt olla mitenkään haukkumatta Thaimaan liikennettä. Olen lähinnä yrittänyt käyttää termiä “monimutkainen”. Minusta se sopii aika hyvin. Säännöt liikenteellä tietenkin on, mutta vain osaa niistä noudatetaan ja itse en oikein osaa sanoa miten tämä liikenne oikeasti toimii. Siksi sitä on vähän huono alkaa haukkumaan. Lisäksi ihan normaalissa maantieajossa kuljettajalla on useita toimintoja enemmän kuin Suomessa. Pitää väistellä mopoja, tööttäillä, vilkutella valoja kuten haluttaisiin kokoajan kertoa “Minä tulen, huomatkaa minut, älkää ajako eteen tai päälle, väistäkää, älä käänny eteen, ajo sivussa!” Kaksi sanaa – valot ja äänimerkki, mutta monta merkitystä. Lisäksi tienvarsialttareiden, Buddhan kuvien ja merkittävien uskonnollisten paikkojen tai kuninkaan monumenttien kohdalla ohi ajettaessa töötti edustaa kai rukousta tai kunnioitusta.

Joo, Buri Ramin kaupunkiin. Heitettiin auto aika nopeasti parkkiin ja jatkettiin kävelleen eteenpäin. Ei oikein kiinnostanut ajaa tai rutata autoa kaupungissa. Käytiin kirjakaupassa ja ostin yhden Thai-English-sanakirjan. Tämä kirja oli helppokäyttöinen eikä siinä ollut mitään turhaa – kuten englanninkielisiä transkriptiota. Sen jälkeen vierailimme internetkahvilassa ja matkatoimistossa. Ostettiin perjantaiksi lentoliput Buri Ram – Bangkok (1800 THB/hlö) ja käytiin syömässä KFC:ssä. Tuo spicykanahampulainen on täyttä kanaa ja päällä rapea friteeraus. Odotan innolla KFC:n saapumista Suomeen. Aikamme lorvittuamme käytiin hakemassa pari siskojen tytärtä koulusta. Marie Anusorn oli koulun nimi ja se on aika iso kompleksi kaupungin laitamilla. Ilmeisesti hyvä ja kallis koulu ainakin ulkoasunsa puolesta. Sieltä vanhemmat käyvät jokaisen päivän jokaisen päivän päätteeksi hakemassa pienokaiset suuren luokan edestä. Ketään ei päästetä yksin harhailemaan ja lapset kaiteiden välistä pälyilivät omaa hakijaansa. Paljon herttaisia huutavia lapsia. Outoa kyllä en kuullut yhtään farang/prang huutoja vaikka odotinkin. Siskontyttäret löytyivät luokistaan ja päästiin kotimatkalle ja lopulta onnellisesti kotiinkin. Siinä oli varman tämän reissun autoilut.

Ostin reissua varten jostain syystä kansainvälisen ajokortin autoliitosta jollain 30 eurolla. Sitä ei tällä reissulla kysytty, mutta eipä sitä silloin tiennyt ja olisi ollut hyvin mahdollista ei olisi joutunut ajamaan enemmänkin, mutta Malin veli tuntui olevan riittävän kiinnostunut ajelemaan tarvittaessa. Hyvä niin – lisäksi ajatus että olisin ollut kuskina kun hytti on täynnä huutavia leikkiviä lapsi ja lavalla puoli sukua lisää nukkumassa oli ollut hieman poistyöntävä ajatus siksi että kuskina olisi ollut valtavasti vastuuta. Jos ajaisin isolla tiellä kolarin niin henkiä menetettäisiin varmasti. Nyt matkassa oli vain kaksi aikuista auton ainoissa turvavöissä ja kaksi pikkulasta hytin takapenkillä.

Aikaisemmin luulin, että talon vettä ei suodatettaisi mitenkään, mutta talon takapihalla on jokin puhdistuspömpeli. Se ei siis estä keltaisen veden tulos sateiseen aikaan. Mietin siis mitähän se sitten puhdistaa, jos se ei edes hiekkaa erota…

Iltapäivällä tapoin aikaa lompsimalla ympäriinsä. Kävin ottamassa kuvia eilen istutetusta riisipellosta ja ympäristöstä.

Illalla istuttiin Nidnoin kanssa ja rupateltiin niitä näitä Changin kanssa. Nämä son-in-law ja serkut ovat kovin ihmeissään miksei Mali jäkätä minulle jos pullo on auki kun heillä kohtalo on vähän päinvastainen. Nyt olen lomalla. Sitä paitsi jos asiaa ajattelee taloudellisesti niin täällä vietetty ilta on vähintään 10-kertaa halvempi.

Siinä sitten juotiin ja nukkumaan mennessä löydettiin pari kolme kissanpoikasta. Kerroin Malille että aluksi näitä oli kolme, mutta Tuttu ei ollut huomannut niitä ja vahingossa pudotti matkalaukun niiden päälle ja yksi kuoli. Mali ihmetteli miten tiesin tuon? Sanoin, että Nidnoi kertoi. Mali kysyi: “Miten?” Heh, en kertonut. Kyllähän sitä vähälläkin yhteisellä sanastolla pystyy kommunikoimaan, kun käyttää paljon elekieltä.

Aamupäivällä lähdin Phi Menin perässä riisipellolle, jota eilen oli jo valmisteltu. Phi Men kuokki vetisen pellon törmiä ja tasoitteli kuokalla maa-ainesta. Phi Lu ajelutti traktoria peltoa edestakaisin ja “lanasi” haravalle (äesti?) tasaisemmaksi.

Tietoisena suuresta kiinnostuksestani kaikkia tyhmiä, mutta minulle eksoottisia eläimiä kohtaan, minulle tuotiin nähtäville erillaisia rapuja ja jotain kovasti vedessä hyppelehtiviä koppakuoriaisia (joita vaikka torakoiksi voisi kutsua ?!?) Kaikki yhtä syötäviä?!?

Kun pelto oli tarpeeksi tasainen niin Phi Men käveli heittelemässä riisiniput tasaisin välein ympäri peltoa. Sen jälkeen Deng, Mai, Phi Men, Phi Lu, Viu ja Mali aloittivat istutustyön. Tarkoitukseni oli jatkaa puun varjossa istuskelua, mutta yleisön pyynnöstä minun piti osallistua istutukseen. Ajatus tuosta työstä ei sinänsä niin vastenmielinen ollut, mutta vähän pelkäsin jalkapohjieni puolestä mitä kaikkea jännää pelto voi ihon läpi työntää. Periaatteessa pelloissa voi olla ties mitä jätettä tai lasimurskaa, mutta toivotaan ettei kovin paljon.

Eli ei muuta kuin sandaalit pois ja jalat nilkkoja myöten mutaan, joka hienoisesti haisi myös skeidalta johon taas on aika tottunut – maaseudulla kun ollaan.

Pikakurssi riisinistutukseen:

• Ota riisinippu vedestä ja ravistele enimmät vedet nippua kaaressa heilutellen – näin se on kevyempi kantaa eikä se kastele vaatteita.
• Riisinippua pidetään toisella kädellä kiinni kyljessä ja toisella istutuskädellä otetaan 3-4 elävän taimen nippu. Mikäli taimella ei ole lainkaan juurikasvua niin se on kuollut ja sen voi heittää maahan.
• Pieni riisinippu työnnetään mutaan tehden samalla peukalolla pieni reikä mutaan – jon nippu siis samalla työntyyy. Itse riisin varsi ja juuri ovat varsin heppoisia, että ne pitää olla peukalon ja kämmenen suojaamia maahan painettaessa. Painamisessa sinänsä ei tarvitse käyttää voimaa.
• Riisiniput istutetaan noin vaaksan välein.
• Hyviä ystäviä, iloista mieltä, huumoria ja naurua niin työ ei ole todellakaan niin raskasta kun se saattaa ensin näyttää. Lisäksi pelto on perheen omistuksessa niin voitotkin säilyvät pihapiirissä.

Joo, ei se niin järin vaikealta vaikuttanut, mutta kuumuus pisti minut takaisin puun alle. Siinä se peltotilkku istuttui muutamassa tunnissa. Aurinko porottaa ja vettä riittää – riisi varmaan kasvaa suhisten. Niin huomattakoon, että riisiä on varmaan yli 100 eri lajiketta ja jokaisella omat kasvatusympäristönsä ja istutustapansa. Tässä oli kyseessä jasminriisi. Joillain riiseillä saattaa saada useampi satoja vuodessa ja eri lajikkeilla on eri hinnat. Hinta muodostuu myös tietenkin kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Satokauden lopulla hinta on tietysti alimmilla, kun taas ennen satokautta korkeimmillaan.

Illallä lähdettin taas koko “nuorison” kanssa Buri Ramiin joillekin yömarkkinoille. Ei mitään ihmeellistä. Paljon ruokaa ja muuta hyödyllistä. Yksi ruoka oli eläviä hyppiviä katkarapuja (aika pieniä) ja chilisalaattia. Ilmeisesti kun salaattia sekoittaa niin katkaravut kuolevat, mutta niitä voi kai sellaisenaankin syödä. Vaikka yleensäottaen Thaimaan ruoka on turista niin mitään elävää, pesemätöntä, keittämätöntä tai muuten epäilyttävää en suuhuni pistä. Ainakin näin thairuoka on pysynyt minulle turvallisena. Thaimaalaiset karkit ja pullat sekä useimmat mehut ja juomat ovat minun makuuni aivan liian makeita. Sellaisia ällömakeita, kun taas toiset “karkit” ovat lähinnä suolaisia eläinperäisiä kala-, siannahka-, mustekala-, katkarapukuivatteita tai -puristeita.

Kotimatkalla tutustuttiin linchee-hedelmiin, join jostain syystä en ollut aikaisemmin Thaimaassa törmännyt (mutta Suomessa kyllä). Mukavan makuisia ja helppoja syödä, vaikka kuoriminen saattaa kastella kädet ja ympäristön.