Loppusanat
Hieno reissu kokonaisuudessaan. Kaikki onnistui suunnilleen kuten oli tarkoitettukin. Muutama tavoite tai suunnitelma jätettiin toteuttamatta, mutta jääpähän jotain seuraavillekin matkoille. Matkapäiväkirja saattaa kuvastella hienoista apaattisuutta ja tylsyyttä, mutta minusta ei useinkaan sellaiselta tuntunut. Hyvä meno ja lomalta paalun jälkeinen fiilis on tosi korkealla. Energiaa riittää, että ihan kuplin. Mitään ei kadonnut eikä varastettu koko matkan [...]
Kolmaskymmenes päivä
Pienten lasten kanssa matkustavat kuulutettiin (myös suomeksi) ensimmäiseksi koneeseen (business-luokan jälkeen) ja Fredi nukahti ennen lähtöä. Nousun ajan saimme ihailla yöllistä suurta Bangkokia, mutta jotenkin siinä kaiken keskellä tuli mieleen että olen jo Suomessa. Fredi heräsi heräsi sitten lakikorkeudessa vähäksi aikaa. Ruokailu kerkesi jo alkaa, mutta Fredi nukahti uudelleen että saimme syötyä rauhassa. Rouva pitää [...]
Kahdeskymmenesyhdeksäs päivä
Viimeinen päivä MBK-ostoskeskuksen edustalla eräs ystävällinen mies tuli kyselemään kaikkea, johon tietysti vastailin kohteliaasti (tosin en koskaan kerro missä hotellissa asun). Hänellä oli sisko joka oli menossa Suomeen toihin sairaanhoitajaksi (?) ja hän pyysi, että voisinko kertoa siskolle enemmän Suomesta. Keskustelun lopuksi hän ehdotti, että mennään moikkaamaan sisko ihan kahdenkymmenen minuutin taksimatkan päähän. Valitettavasti tämä [...]
Kahdeskymmeneskahdeksas päivä
Aamulla vaihdoin taas hotellia Muangphol Mansioniin. Rouva on tulossa huomena lapsen kanssa Bangkokiin ja varmaan haluaa 6-8 tunnin automatkan jälkeen peseytyä lämpimällä vedellä. Ehkä sen lämpimän veden olisi jotenkin saanut päälle, mutta ei just nyt kiinnosta. Uusi hotelli on sama missä olimme yotä ensimmäiselläkin kerralla Bangkokissa tällä reissulla. Totesin tuossa Skytrainista alas kompuroidessani, että naarmut [...]
Kahdeskymmenesseitsemäs päivä
Aamulla hotellin vaihto toiseen sujui ongelmitta. Kyllästyin raahaaman laukkua ja otin taksin, joka varmaan ottikin provikat tästä hotellista (tai mitä majataloja nämä “inn”:t ovatkaan). Ulkona oli sateista. Kävin On Nut:ssa katsomassa TescoLotus-ostoskeskusta, mutta eipä siellä myyty edes kunnon sateenvarjoa. Pieneksi menevän sateenvarjon olisin tarvinnut, mutta mielellään ilman mitään nallekarhun kuvia tai vastaavia. Illalla oli tarkoitus [...]
Kahdeskymmeneskuudes päivä
Aamulla checkout hotellista viivästyi, koska pesetettäviksi jätetyt pyykit olivat noin kolme tuntia myöhässä. Siinä sain kuitenkin odottaessa aikaa tutkia ja varata hotellin Bangkokista. Jotenkin vaikea ymmärtää, että miksi hotelli on 300THB halvempi paikallisen matkatoimiston varauksen kautta verrattuna suoraan tiskille marssimiseen. Siitä sitten lavataksilla Pattayan bussiasemalle ja bussi Bangkokiin Ekkamain bussiasemalle. Tällä asemalla on Skytrain ihan [...]
Kahdeskymmenesviides päivä
Aamulla checkout hotellista, koska huoneemme oli varattuna. Rouva lähti siskonsa kanssa maalle ja mä jää tänne ihmettelemään ja siirryin uuteen hotelliin. En ole näitä tämänhetkisiä hotellien nimiä viitsinyt julkaista, mutta laitan ne sitten kun loma on ohi. En tiedä mitä haittaa siitä voisi minulle olla, mutta olkoon nyt kuitenkin näin. Ajattelin kokeilla vähän sukeltelua tässä [...]
keep looking »