Kolmaskymmenesensimmäinen ilta

Laukkuostoksilla – pyörällisen ja vetotangollisen pehmeän laukun lähtöhinta oli 1500THB mutta myyntihinta 500THB. Luultavasti olisi lähtenyt halvemmallakin. Jos myyjä on tyly niin en yleensä lähde edes neuvottelemaan, mutta jos myyjä hymyilee, niin tinkaaminen on myös mukavaa. Iltapäivä pojan kanssa päiväunilla. Ulkona taas rankkasade ja kova ukonilma. Rouva sanoi, että joillain Sukhumvitin kujilla oli 30cm vettä.

Kotona

Jees, kotona onnelllisesti. Tänään töihin. Lentomatkalla ei tullut sitten nukuttua, mutta vime yönä 6h. Noh, nukutaan sitten kun hukutaan, kun juhannuskin on tulossa.. Lisään viimeiset päivät ja kuvat joskus juhannuksen jälkeen..

Kolmaskymmenesensimmäinen päivä

Tänään jo uskaltautui käydä vähän jaloittelemassa pihalla. Ei sada eikö ole edes kovin kuuma. Olo on suhteellisen normaali – korvatulehdus lienee taittunut ja palanut naamakaan ei enää hävetä. Kävin cream hieronnassa, joka oli kuitenkin sama kuin öljyhieronta mutta ihovoiteella. Rouva ja poika koluavat MBK:ta ja muita ostoskeskuksia. Viimeistä päivää viedään. Huomista ei voi enää laskea [...]

Kolmaskymmenes ilta

Koko päivä, ilta ja yö hotellilla. Ulkona satoi rankasti pimeään asti ja perhekään ei tehnyt ulos kuin lyhyitä visiittejä. Fredi tietenkin hyppi seinille ja hermoille, kun ei muuta tapaa energian purkamiseen ollut. Iloinen kuitenkin. Itsellä olo on jo parempi. Yöllä kerran heräsin vaihtamaan läpihikoillut vaatteet.

Kolmaskymmenes päivä

Yöllä oli jo tuntunut, että loppu loma menee itsensä parantelemiseen ennen keskiviikon lentoa, mutta aamulla ei enää niin paha olo. Yksi parasetamooli niin loputkin kylmänväristyksetkin katosivat. Kello 10 lähdettiin kohti Bangkokia, jonkun jannunkyydissä mutta pysähdyttiin pienelle klinikalle hakemaan lääkesatsi. Klinikka oli kai enemmän erikoistunut pieniin kosmeettisiin operaatioihin, mutta jokaisen lääkärin pitäisi osata korvatulehdus havaita ja [...]

Kahdeskymmenesyhdeksäs yö

Illalla yritin rouvan mieliksi lähteä diskoilemaan, mutta ei oikein tuntunut enää hyvältä kun päästiin kaupunkiin. Käytiin jossain Ocean 10 diskossa ja viskipaukku hetkellisesti paransi oloa, mutta lähtiessämme seuraavaan paikkaa kuljimme ovensuussa olevan tuulettimen alta. Rouva sanoi “ai, kuinka ihana tuuli” ja minulla taas tuli kauheat kylmän väristykset. Siinä sitten minuutin päästä Pattayan Walking Streetillä totesin [...]

Kahdeskymmenesyhdeksäs päivä

Korvassa on varmaan vieläkin merivettä tai sitten jotain muuta ongelmaa. Suhisee kun päätä kääntää. En tosin ole ollut meluisissa diskoissa vähään aikaan. Kolme yötä enää jäljellä ja sitten pitää lähteä Suomeen jöröttämään vuodeksi. Kenellekään tuntemattomalle ei saa puhua mitään ja muutenkin pitää istua mahdollisimman kauas toisista ja kaikki fyysinen kontakti on täysin poissuljettua. Miten Thaimaata [...]

« go backkeep looking »