Lentokentältä ostin kaverin pyynnöstä Petronas Twin Tower-pienoismallin ja ostin samalla itsellekin omani. En oikein muista mitä ne maksoivat. Kai jotain 180MYR kpl, mutta olen hyvä muistamaan väärin.

Kambodzhaan saapuminen oli todella vaivatonta. Lentokenttä oli pieni, mutta nykyaikainen ja virkailijat olivat kohteliaita ja osasivat riittävästi englantia. Valokuvan puuttuminen viisumihakemuksesta korvattiin muutamalla hinnaston mukaisella dollarilla, joita olin jo tajunnut etukäteen vaihtaa Malesiassa (tai jossain). Lentokentän ulkopuolelta tiskiltä ostin mopokyydin kaupunkiin, jossa minulla oli tiedossa yksi ennalta tiedusteltu hotelli. Mopokuski sitten lyöttäytyi tiiviisti kylkeen ja odotteli hotellilla, että jatketaan matkaa heti nähtävyyksiin, kun itse olisin vain halunnut nukkua.

Noh, käytiin järvellä katsomassa jotain lautoilla elävää kansaa. Siellä oli koulut ja koulujen jumppasalitkin lautoilla.

Sen jälkeen jatkettiin suoraan Angkor Wat:n temppeleille. Temppelialueille päästäkseen turisteilla piti olla kuvallinen pääsylippu, jonka kuva räpättiin lipunmyyntitiskillä. Otin vastapalloon kuvan myös lipunmyyjästä.

Miljoona kuvaa Angkorista kahdelal sivulla…

Angkor Watin päätemppelin ajattelin juosta nopeasti läpi ja räiskin valokuvia minkä ehdin, mutta pelkästään rakennelman ympärijuoksussa meni sellaiset 45 minuuttia. Sitten käytiin myös jossain syömässä ja kierrettiin monta muutakin temppeliä. Kiveen hakatuista kohokuvioista päätellen, täällä on 2000 vuotta sitten käynyt kova kilkutus.

Illalla vielä paikallinen diskokierros ja kaikki mahdolliset paikat mitä halusin tai en halunnut nähdä, mutta mopokuski sitten halusikin minulle näyttää kaikenmaailman diskoista jne..

Visa 20$

Passin kopio kun ei valokuvaa 2$

Mopo kaupunkiin lentokentän tiskiltä 2$

Olut satamassa 1$

Vene yksityiskäyttössä 20$

Olut lautalla 2$

Kuva käärmetytöstä lautalla 1$

Kerjäläiset 0$

Sisäänpääsy Angkoriin 40$

Kuva lipunmyyjästä 0$

Kuuden päivän pyykit 4$

Angkor-esittelijä/kerjäläinen 1$

Mopo-opas päiväksi 10-20$

Hotelli, uima-altaalla 30$x3 yötä

Hammasharja jostain huoltoaseman kaupasta 2,80$

Paistettu riisi Angkorissa 5$

Cocacola Angkorissa 1$

Asahi iso pullo diskossa 4$

En tiedä – rahaa meni – en osannut tinkiä enkä tiedä oikeaa hintatasoa.

Kisa-alueelle oli jonkin verran jonoa ja se oli pahasti auringossa, että ajattelin nyt tässä palavani taas pahemman kerran. Olin toki laittanut aurinkovoidetta niin ettei se enää imeytynyt vaan meni “rullalle” mutta eihän se aina vaan auta.

Tapasin kisa-alueella ja katsomossa paljon kaikenlaista porukkaa. Pääosin paikallisia innokkaita formula ja jopa Suomi-faneja, mutta en tainnut nähdä yhtään suomalaista sinänsä.

Kangaroo-TV – tällainen pitäisi vuokrata – ellei ole tarpeeksi lähellä telkkaria..

Saatanan sadekisa. Kaikki paikalliset tuntuivat vaan sanovan “fucking ecclestone”. Ecclestone siis omistaa F1:n kaupalliset oikeudet ja eurooppalaisten mainoseurojen vuoksi kisa oli siis siirretty alkamaan kello 17 normaalin kello 15 sijaan.Kello 17 ei vaan ollut hyvä idea. Lisäksi auringonlaskun ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Jamiroquain ilmaiskeikka ei kiinnostanut enää ketään. Mercedez-esittelyautotkin oli peitetty sateelta. [Todettakoon vielä jälkeenpäin, etä Ecclestonen mielestä kisa oli menestys - hänpä mittaa asioita vain taloudellisilla mittareilla. Ilmeisesti etukäteen tehtyyn mainosmyyntiin sade ei ehtinyt vaikuttaa. Lisäksi vaikka kisa liputettiin seis noin puolen tunnin kohdalla niin päätös kisa peruuttamisesta tuli vasta yli tunnin jälkeen - tämäkin tietysti siksi, että Ecclestone ei joutuisi antamaan mainostajille alennusta alle tunnin tynkäkisasta.]

Lähdin sitten busseja kohti. Jonkun japanilaisen kanssa jätettiin lähibussit väliin ja käveltiin pitkänmatkan bussien lähtöalueelle. Siellä sitten minut ohjattiin Kuala Lumpurin jonoon. Jonossa kokeilin sanoa ääneen, että “suomalaisia?” niin pari päätä siinä heti kääntyikin. Etuilin heidän seuraansa ja heillä oli selvästi parempi kuva siitä mihin tässä jonotettiin. Eli nyt oltiin jälleen menossa Nilain suuntaan.

Nämä olivat viettäneet paljon aikaa mm. Kambodhassa ja mainitsemisen arvoisena oli erityisesti heidän kokemuksensa siitä kuinka eräästä tulevasta lakimiehestä tuli heille 80 tunnin painajainen hänen jouduttua psykoosiin. Miestä piti vahtia kellonympäri, kun hänestä tuli vaarallinen itselleen ja ympäristölleen. Jos toinen vahtijoista nukkui niin se oli “salaliitto” ja jos molemmat nukkuivat niin sairastunut lähti tavoittelemaan kättä pidempää. Lopulta matkavakuutusyhtiön avustuksella tämä kaveri haetiin suomalaisen sairaanhoitajan toimesta Suomeen hoitoon. Verestä ei löytynyt muuta kuin Lariamia, joka on siis malarian estolääkitys, jonka tuoteselosteen haittavaikutuksina mainitaan lähes kaikki tunnetut sairaudet. Kaverin mukaan itsemurha-aikeet eivät tunnettuihin haittavaikutuksiin kuuluneet, mutta sairastanut oli pyytänyt tappamaan hänet kahteen otteeseen jne. Että sellainen keikka.

Nilaissa oltiin 2015 ja itse säntäsin ostamaan junalippua, kun seurue ehkä meni 7eleveniin lastaamaan. Mennessä oli ollut kovasti ruuhkaa lippuluukuilla, mutta nyt osuin kuitenkin suoraan lippuluukulle ja juna tuli laiturille hetimiten niin hyppäsin siihen mukaan eikä seurue siihen valitettavasti ehtinyt. Kuulemma seuraava juna tulee 20 minuutin kuluttua. Olisin tietysti jutellut heidän kanssa pidempäänkin.

Kävin nopeasti hotellilla ja menin viereiseen pakistanilaiseen ravintolaan. En ollut oikeastaan syönyt koko päivänä mitään. Siinä syödessä joku iso intialaismies mr. Vijay moikkasi ohi mennessään ja tuli myöhemmin samaan pöytään istumaan. Hän asui samassa hotellissa ja oli merimies/insinööri ja oli ollut katsomassa kisaa ja oli tavannut jotain Ferrari-pomoja ja oli käynyt Helsingissäkin ja paljon oli asiaa. Vaihdettiin käyntikortteja.

Koko päivän tuli juteltua ja tutustuttua tusinaan formulafaniin kaikissa jonoissa, kulkupeleissä ja kisa-alueella. Kaikki puhuu hyvää englantia, todella hyvä meininki ja erityisesti malesialaiset ovat ystävällisyydessään maailman huippuluokkaa. Tämä on juuri yksin matkustamisen suola, kun pystyy/saa/joutuu tutustumaan uusiin tyyppeihin. Epäonnistunut formulakisa ei siis vaakakupeissa painanut yhtään, vaikka kyllä nämä formulat nyt tällä kertaa riittää taas vähäksi aikaa..

Illalla hotellilla joku suomalainen meni altaalle puolenyön aikoihin niin ajattelin, että sepä on hyvä tapa rentoutua. Allas oli kuitekin pimeä ja kiinni neljän jätkän juodessa, pelatessa noppaa ja uidessa munasiltaan. Normimeininki.

Ilmajunalla suuntasin D-linjaa Sri Petaligin suuntaan. Tämä oli viihtyisä ilmastoitu kyyti.. Vaihdoin Takis Selatanissa Seremban suuntaan menevään junaan, joka taas oli enemmänkin normaalijuna. Kuuma kuin helvetti ja ilmastointilaite satoi – ehkä yhtä paljon kuin minä hikoilin. Matka sillä Nilain asemalle oli pitkä eikä istumapaikkoja ollut tarjolla. Olin katsonut, että sukkulabussi (SkyBus) oli halvempi Nilaista kuin keskustasta niin sen täytyy olla lähempänä Sepangin rataa. Muuten minulla ei ollut Nilain sijainnista mitään tietoa. Perillä Nilaissa junasta löytyi muitakin ulkomaalaisia ja SkyBus oli selvästi näkyvillä. Ostin 7elevenistä lisää hengissäpysymistarvikkeita ja hyppäsin bussiin. Niin, minulla ei edelleenkään ole pääsylippua kisoihin. Bussissa viimeistelin aamiaisesta jääneen kebabin puolikkaan ja muutenkin latailin akkuja ja kermasin itseäni aurinkovoiteella, jossa on salaisena ainesosana homosalate (10%). Mitähän sivuvaikutuksia sillä on? =D Jutut kai huononee.

Muistiinpanoja:
Direction D Sri Petaling
Vaihto Bandafr Takis Selatan
Suuntaan B Seremban
Pois Nilai
1.70MYR+4.3MYR+7MYR

Formula-alueella sitten etsiskelin lippudiilereitä halvempien lippujen toivossa. Halusin pääsuoralle ja sen liput oli esim 1250MYR. Yksi manulainen diileri tarjosi pääkatsomon lippua (ovh. 1700MYR) 1000MYR:llä ja olisin ostanutkin sen, mutta joku virkailija tuli ojentamaan miehelle jotain paperia jota mies ei halunnut ottaa vastaan. Enpä tiedä mikä juttu siinä oli, mutta jäivät sinne sitten riitelemään ja menin lippuluukulle. Juuri ennen kuin olin ostamassa lippua niin joku malesialainen kauppiaan tuli tarjoamaan erilaisia lippuja. Ostin sitten Citrine-katsomon liput 350MYR (ovh. 500MYR). Tosin päädyin jälleen viimeiselle suoralle pääsuoran sijaan. Muistin katsomoiden nimet vähän väärin, mutta toisaalta tällä virheellä säästin jätin jotain 200EUR käyttämättä. Eli suositukseni budjettimatkalaisille on ostaa lippu diilereiltä. Muuten malesialaista diileriä ei mm. vieressä seisova vartija haitannut yhtään.

Lipulla sitten ongelmitta alueelle – tosin tuhlasin 200MYR Ferrari-lippikseen ja lipun McLaren-muovikoteloon (jossa iso Heikki Kovalaisen kuva). Alueella sitten ostin pari kaljaa ja jäitä ja menin ihmettelemään aika-ajoja. Ensimmäisessä istumapaikassani oli kilpailun numeronäyttö suoraan edessä ja vieressä Ferraria kannattavia japanilaisia, jotka heiluttelevan Raikkonen-nimellä koristeltuja Suomen lippuja. Jossain vaiheessa sitten vaihdoin toiseen katsomon osaan jossa oli tv-taulu suoraan edessä ja siellä seurassa oli jotain maailmalla asuvia suomalaisia. Aika-ajoista ei sen enempää. Oli vähän vaikeaa seurata. Tv-taulustakaan ei numeroista saanut selvää, mutta sellaistapa se.

Aika-ajojen päätyttyä lähdin kohti busseja ja niitä jonottaessa törmäsin kolmen mukavan espoolaisen nuoren ryhmään, joiden kanssa sitten navigoitiin Skybusseilla KLCC:iin eli Petronas TwinTowerssien juurelle. Kaverit olivat kiertäneet pienellä budjetilla Kaakkois-Aasiaa viisi kuukautta ja oli mukava vaihtaa kokemuksia. Kyselin myös miten hygieniasta huolehditaan pitkällä matkalla niin ei heilläkään mitään erityisiä rutiineita ollut. Silloin jo pitää syödä sormilla niin sitten yritetään käyttää käsidesiä, mutta muuten ei mitään kummempaa. Jokaisella oli ollut se vajaan viikon jalla jalla, mutta ei kuitenkaan tiputusta.

Itselläni yleensä matkalla pidän majoituksen minimitasona 20EUR/yö. Sehän ei ole kovin paljoa sekään, mutta silloin on jo siistiä, puhdasta, ilmastoitua ja turvallista. Kavereiden halvin yö oli ollut 0.8EUR/yö. =D Jälleen kuulin paljon kehuja Jakartasta, joka on varmaan Filippiinien ja Kuuban ohella yksi tulevien vuosien matkakohteistani. Kuubaan minulla on kiire, koska jos se aukeaa amerikkalaisille niin se menee heti “pilalle” mikäli se sitä ei jo ole.

KLCC:lle päästyämme ihmeteltiin Twin Towereita vastapäätä palavan kerrostalon seinää. Ilmeisesti noin vaikka 70m korkealla oleva valokyltti oli syttynyt palamaan ja se sieltä pudotteli palavaa muovia, mutta siitä ei kuitenkaan ollut vaaraa ympärillä olevalle liikenteelle. Paitsi että liikenne pysähtyi katsomaan sitä. Palava muovi osui ja juuttui myös seinää koristavaan mainoslakanaan, mutta toiveistamme huolimatta lakana oli hyvin paloturvalliseksi käsitelty. Kävimme syömässä samassa mestassa missä olin eilenkin syönyt. kaverit jatkoivat sitten hotellilleen Chinatowniin ja menin vielä muutamalle oluelle Beachclubiin ja loppuyöstä kävin vielä hotelli viereisessä pakistanilaisessa ravintolassa syömässä.

Edelliseen kertaan formulakilpailuissa vierailuun verraten tällä kertaa on ollut todella vähän mitään säpinää kaupungilla. Oikeastaan ei mitään. Malesialainen energiayhtiö Petronas, joka on BMW-Sauber-tallin tukija on ollut myös hyvin näkymättömissä. Aikaisemmalla kerralla oli todellakin “sirkus saapuu kaupunkiin”-fiilis.

Hotellihuoneen nurkassa kasvoi sieni.

Huonoa säätä. Lennolla oli kovaa turbulenssia useaan otteeseen ja turvavyövalo paloi pitkään. Ensimmäisessä turbulenssissa pudottiin “vapaasti” muutaman kerran ja pisin pudotus oli noin viiden sekunnin ajan. Olin juuri ostamassa kolaa niin kaikki rahat, lompakot ja passit sylissä tuli vähän jännä fiilis. Että lentääköhän nämä kohta tästä johonkin. Myyntikärryn kanssa kiertävät lentoemotkin kävivät kyykkyyn tai vapaille tuoleille istumaan. “This is the worst plane ever” totesi pieni tyttö takapenkiltä. Onneksi sentään kukaan ei huutanut. Ehkä enemmänkin manailivat – itsekin…

Limsatölkki maksoi 50THB.

Lennon keskivaiheessa kapteeni kuulutti, että 10 minuutin päästä on taas turbulenssia, että käykäähän nyt vessassa.

Kuala Lumpurissa laskeuduttiin KLIA:lle eli uudelle hienolle lentokentälle, joka on muuten Sepangin vieressä. Terminaali oli kuitenkin AirAsian käyttämä LCC-terminaali (low cost carrier) joka on hieman kauempana Sepangista ja Kuala Lumpurista. Lipun oston yhteydessä ostetulla bussilipulla keskustaan – 50THB. Näytin kuljettajalle lentolippua kännykästä ja onneksi riitti. Olisin myös voinut käydä printtaamassa lipun jostain AirAsian toimistosta lentokentältä jos olisi tarvinnut. Bussimatkalla taas ajoittain kovaa sadetta ja matka kesti yli tunnin ilman pysähdyksiä. Aika tappomenoa. Nukkua ei oikein voinut suht pystyssä olevilla penkeillä.

Taksilla hotellille jostain.. 30MYR ilman mittaria. Hotelli oli ok, mutta safetybox oli rikki eikä sitä saatu korjattua. Lähdin kaupungille kävelemään ja otin jonkun taksin Jalan Pramlee (tai jotain) kadulle jossa on tunnettu Beach Club -disko ja muita vastaavia. Matkalla taksikuski näytti myös Sheraton Imperialin vieressä olevan baarialueen. 20MYR ilman mittaria tietty. Ihmiset eivät ymmärrä vaikka minä kuinka sönkkään näille thaita. :-T

Kävin raflassa syömässä hampurilaiset.. Tai ainakin yrittämässä, kun se oli kovin rasvaista eikä ollut juurikaan nälkä. Sitten kävin myös siellä Sheratonin vieressä, mutta se oli kovin hiljainen asiakasmääriltään – ei musiikin volyymiltaan. Yhden diskon katossa leijui lasihelmistä ja siimasta tehty hevonen. Hiaano. Ajattelin, että tuollainen on joskus pakko tehdä itsekin…